Aina joku eksyy
Aina joku eksyy
Moderni kotimainen klassikko, joka sekä naurattaa että pysäyttää ajattelemaan. Näytöksiä on Forssassa vain kuusi, joten ole nopea ja hanki lippusi!
Forssan Teatterin ja Viialan teatterin yhteistuotantona nähdään syksyllä Reko Lundánin tragikomedia Aina joku eksyy.
Näytelmä kertoo Rinteen perheestä – elämän risteyskohdista, unelmista ja valinnoista, joihin kaikki eivät löydä perille asti. Tarinan keskiössä ovat kaksoset Aki ja Liisa, jotka palaavat aikuisina lapsuutensa maisemiin varuskunta-alueelle. Muistot vievät aikaan, jolloin perhe eli isän työn mukana ja äiti Hanna tavoitteli parempaa tulevaisuutta opiskelun kautta. Elämä ei kuitenkaan kulje suunnitelmien mukaan, ja alkoholismin varjo alkaa murentaa perheen haaveita.
Näytelmä kuljettaa katsojan 1950-luvulta aina 1990-luvun loppuun asti piirtäen tunnistettavan, koskettavan ja paikoin hulvattoman kuvan suomalaisesta perhe-elämästä. Lundánin teksti yhdistää lämpimän huumorin ja kipeät aiheet tavalla, joka puhuttelee yhä uusia katsojasukupolvia. Ja elämässä käy kuten suunnistuksessakin, aina joku eksyy.
Näytelmän käsikirjoittaneen Reko Lundánin teksti Kutsumattomia vieraita nähtiin Forssan Teatterissa syyskaudella 2024. Tuolloin näytelmä teki yleisöön suuren vaikutuksen ja sai katsojat pyyhkimään silmäkulmiaan vuoroin ilon ja surun kyyneleistä.
Näytelmän ohjaa Marko Itkonen, joka teki Forssassa suuren vaikutuksen vuonna 2022 ohjattuaan niin ikään tragikomedia Paniikin.
Esityksen tiedot
Käsikirjoitus: Reko Lundán
Ohjaus: Marko Itkonen
Oikeudet: Sunklo
Työryhmä
NÄYTTELIJÄT
Nyky-Hanna: Anne Myllymäki
Hanna: Tarja Aro
Liisa: Anniina Polakovski
Aki, Lauri, Jopi: Teemu Polakovski
Ripa, Eino, Aropupu: Sami Koljonen
Tuomo, Ilpo, Haahti: Joel Valkeasalo
Suvi, Vieno, Uusi nainen: Johanna Mäki-Kamppi
Irmeli, Opettajatar: Kirsti Aaltonen
Liput
Peruslippu 24 €
Eläkeläinen/opiskelija 21 €
Lapset (alle 17-vuotiaat) 16 €
Ryhmälippu 17 €
Ryhmän koko vähintään 20 henkeä
Koko näytöksen hinta 2800 €
Näytökset Forssan Teatterin Isossa Salissa
La 26.9. klo 17 (ensi-ilta)
Ke 30.9. klo 19
Pe 16.10. klo 19
La 17.10. klo 17
Ke 28.10. klo 19
La 31.10. klo 17
